Kutsu Husukeen tuli postissa kotiin. Aika olisi heinäkuun 30. päivä klo 11.
Siihen päättyi tämän mamman ajantaju. En osannut ajatella tai suunnitella elokuuta, syksyä tai tulevia tapahtumia. Kaikki oli tässä ja nyt, asia kerrallaan.
Aika pysähtyi heinäkuun torstai-päivään. Vasta Husuke tapaamisen jälkeen voisin suunnitella tulevaa.
Nyt tietenkin kuulostan ihan siltä, että olen lamaantunut pelosta, röhnötän kotona ja murehdin. Ehei, elämä jatkuu ihan samalla lailla.
Vauvan kanssa oloa opetellaan. Olin valmistautunut Hugon kanssa mustasukkaisuuteen, onhan hän jo 4-vuotias, mutta ei onneksi. Poika oli heti kovasti hoitamassa ja pusuttelemassa. On halunnut vaippaa vaihtaa ja ottaa syliin, lauleskelee ja huolehtii. <3
Murheet iskevät pintaan vasta illalla, kun hiljenee. Lapset nukkuu ja hiljaisuus huutaa korvissa. Silloin sitä mietitään tulevaa hyvässä ja pahassa.
Onneksi tässä taloudessa, lasten kanssa, riittää naurua ja iloa, niin ei pääse kajahtamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti