Lauseella tarkoitettiin hyvää. Se koski todennäköisesti sitä aiempaa kaaosta, kun iso-isoäidiltä ollaan lähtemässä kotiin, Hugo hyppii seinillä ja juoksentelee karkuun ja Namu hermostuu vaatekerrastoissaan. Autoon istuessa saa huokaista sekunniksi, kunnes rumba "miten nopesti kotiovella" alkaa.
Lausahdus jäi kuitenkin päähäni soimaan. Miksi elämän pitäisi olla helppoa?
Lapset ovat pieniä vain hetken, aikuisia lopun elämää. Tämä on hektistä, kiireistä ja täynnä tohelointia - samalla en kuitenkaan vaihtaisi päivääkään pois.
Millaista se sitten olisi? Se helppo elämä?
Olo olisi varmaan kuin Hannu Hanhella - kaikki tuotaisiin eteen valmiina, koska se on helppoa. Et koskaan epäonnistu missään, et riitele, et turhaudu mistään.
Ajatus tuntuu värittömältä, tylsältä. Koska lapset eivät noin helppoon elämään mahdu. Koneet saattavat olla helppoja, tottelevia. Lapsia ei voi muokata kuin muovailuvahaa ja pistää tottelemaan.
Jos et koskaan epäonnistu, tuntuuko onnistuminen koskaan miltään? Itsensä ylittäminen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti