Piha ilman sua

Käykäähän ajan kuluksi lukemassa ystäväblogia: Piha ilman sua.
http://pihailmansua.sarjakuvablogit.com/

Ystävä nuoruudesta lähestyi minua, ja ehdotti blogien jakamista. 

"Tottakai, mikäs siinä!" Suostuin heti. :)

Blogi olikin sitten oikeastaan pienoinen shokki. Sarjakuva koostuu paljon puhuvista kuvista koskien lapsettomuutta. Jälleen toistan samaa: koskaan ei voi tietää toisten taustoista, kun ajatellaan lasten hankintaa. Älä utele. Älä taputa vatsaa. Älä painosta. 

"Muutamat ystävät tietävät siitä, että meille lasten saanti ei ole mitenkään yksinkertaista. Siitä huolimatta kohtaan lähes viikoittain vatsanseudun tuijottelua. Pahimpia ovat ne, jotka tietävät taipaleestamme, mutta silti heillä on pokkaa tulla silittelemään vatsaani ja kyselemään lasketun ajan perään. Törkeimmille kyselijöille minulla on tapana pamauttaa yhtä törkeästi takaisin. Yleensä heitän jotain siitä, että on turhaa silitellä tyhjää läskimahaa, koska en voi koskaan saada lapsia. Sen jälkeinen hiljaisuus on hunajaa korville ja pieni nostatus omalle itsetunnolle."

Olen kiitollinen kahdesta pienestä ihmeestäni, ja vaikka Namulla onkin kallon leikkaus edessä, en vaihtaisi mitään. Olen onnellisempi kuin koskaan elämässäni, ja kiitollinen siitä, mitä olen jo saanut <3

Ystäväni lapsettomuus ja tuska kouraisee syvältä. Tekisi mieli itkeä ja raivota. Tuntuu niin epäreilulta. 

Asiat saavat taas uutta perspektiiviä. Ole kiitollinen siitä, mitä sinulla on <3 Nauti elämästä, vaikka se olisi välillä vaikeaa <3 

Ystävälleni: En voi kuvitellakaan mitä olet joutunut käymään läpi, ja mitä sinua vielä odottaa edessäpäin. Voin vain uskoa parempaan huomiseen kanssasi ja olla täällä, jos joskus minua tarvitset <3 Kuuntelen. 

NOLLAA POLLA, MAMA!

Hiljaiset illat, lapset nukkuvat, mies saapuu töistä vasta yhdentoista aikoihin.. 

Mitä tekee äiti? Tuijottaa televisiota? Nukkuu?

Eihän sentään! Tämä mamma heittää aivot narikkaan.

Jos osaisin soittaa jotain soitinta, soittaisin varmaan musiikkia hiljaisiin hetkiin, kun haluan tekemistä, mutta en juurikaan jaksa ajatella.

Niinpä tyydyn tekemään palapelejä tai värittämään värityskirjaa. 

Rentouttavaa, kivaa puuhaa, jossa hermo lepää. Saa olla melkein kuin lapsi taas.

Tai sitten pelataan monopolia!! Siinä joko menee hermot tai ei :D

Seuraavaksi ehkä alan täyttämään ristikoita, muovailemaan koruja tai arkartelemaan tonttuja talon täydeltä joulua varten. Who knows? Teen mitä huvittaa.

Ooo, ja kyllähän kirjastosta kävin pokkaamassa pari kevyttä kirjaa.

Lasten suusta: huomisen ruoka

Istuimme Hugon kanssa iltapalalla.

Äiti: "Onko sulla jotain ruokatoiveita huomiselle?"
Hugo: "Ömm... Mä vahingossa söin mun toiveet.."

Kun omat jalat horjuu...

Maanantaisen Husuke-käynnin jälkeen omat voimat loppuivat. Kuin olisi puhkaistu ilmat pois pallosta. Väsytti, fyysisesti ja henkisesti, kroppaa kolotti ja itketti.

Kaipa se kaikki odotus, jännitys ja pelko purkautuivat kuplana pois.

Ystävät kyselivät päivästä, mutten löytänyt energiaa vastata. Sekin tuntui liian suurelta asialta, vaivalta.

Isälle toki soitin ja kerroin, miten maanantaina meni. Äiti oli ollut mukana sairaalassa, joten hän ymmärsi hyvin uupumukseni.

Myönnän heti, että kun tiistaina vein Hugon tarhaan, palasin kotiin nukkumaan siihen asti, että oli aika hakea ukko takaisin kotiin. Loppupäivän Hugo sai katsella piirettyjä ja jopa syödä omassa huoneessaan. Namu hoitui tässä sivussa, niin kovin kiltti on tuo tyttö.

Kun vihdoin löysin sitä voimaa vuodattaa tapahtuneet ystävilleni, se helpotti huomattavasti. Tytöt kuuntelivat ja sain sanoa suoraan, että olen ihan loppu, väsynyt.

Itseäni lainaten: "On tämä vaan niin helvetin rankkaa."

Ystävieni vastaukset, se tuki ja rakkaus, saivat minut itkemään. Tytöt sanoivat juuri ne asiat, joita tarvitsin kuulla. Että en ole yksin.

"MITEN VOIN AUTTAA? Siivoanko? Haenko Hugon tarhasta? Vienkö tytön päivällä ulos, jotta voit nukkua?"

"Sano, jos voin mitenkään olla avuksi. Mitä vaan."

Teille ystävät: Ootte parhaita! Se, että sain purkaa kaiken patouman, pelot, itkut, raivot ja väsymyksen teille, on jotain korvaamatonta. Että kuuntelitte ja olitte SIELLÄ, ihan lähellä. Valmiina auttamaan missä tahansa, milloin tahansa. 

19 Vuotta ystävyyttä osoittautuu näin.

TYTÖT, OLEN TÄÄLLÄ MYÖS TEITÄ VARTEN! 

Kyllä tällä tuella taas jaksaa. KIITOS! <3